Pieniä kertomuksia Arushasta 5

Minusta tuli inkluusio-uskovainen 

Tänään oli mentorikoulutuksessa enempi aiheena erityisopetus. Koko Arusha-työ on 12 vuoden ajan keskittynyt juuri erityisopetukseen, varsinkin kuurojen ja kuulovammaisten lasten oppimismahdollisuuksien kehittämiseen. Tansaniassa – ja muualla – eri tavoin vammaisten lasten ja nuorten opiskelu halutaan osaksi ns. tavallista luokkaopetusta. En ole erityisope enkä tunne erityisopetusta, en siis ole oikein ottanut mitään kantaa, miten erityisopetusta pitäisi järjestää, mutta tiedän, että asia ei ole yksiselitteinen tai helposti järjestetty.

Inklusiivisessa opetukssa ketään ei eristetä tai jätetä syrjään 

Näin kertoi Sophia S. Madaha Patandi, Teacher’s College of Special Needs and Inclusive Education -oppilaitoksesta. Olen ymmärtänyt, että teacher college ei ole yliopistotasoista vaan sinne pääsee pyrkimään 11 vuoden jälkeen eikä opiskelijoilla ole lukion päättötodistusta. Sophia S. Madaha piti inspiroivan esityksen siitä, miten inklusiivinen opetus perustuu ajatukseen, että yhteiskunta koostuu meistä kaikista ja me ihmiset eroamme vaikka kuinka monen ominaisuuden suhteen. Jokaisella on kuitenkin oikeus tulla arvostetuksi ja arvokkaaksi yhteiskunnan jäseneksi, ja jokaisella on oikeus koulutukseen. Hän esitteli erityisopetuksen askelmat, sen mukaan, miten erityisopetus ajatellaan järjestettäväksi.

Alimmalla askelmalla on kieltäminen (denial), joka tarkoittaa opetuksen kieltämistä (exclusion).

Seuraavalla askelmalla on hyväksyminen (acceptance), jolla on taustana ”armeliaisuus”, ja joka tarkoittaa opetuksen pitämistä erillään (segregation).

Kolmannella askelmalla on ymmärtäminen (understanding), joka johtaa opetuksen integroimiseen ja toisaalta erityisopetukseen tarpeiden mukaan.

Neljännellä ja korkeimmalla askelmalla on tieto (knowlede), joka tarkoittaa opetusta kaikille ja inkluusiota.

Tietysti tämä on sellainen malli, jota sitten käytännössä opettaja soveltaa ja miettii, miten esimerkiksi kuurolle tai näkövammaiselle oppilalle opetus hoituu parhaiten. Täälläkin mukana olevat viittomakielen tulkit tulevat opettamaan myös pienryhmiä, sellaisissa oppiaineissa, joilla kuulovammaisella oppilaalla voi olla vaikeuksia. Kaikki eivät ole samaan aikaan samassa paikassa kaiken aikaa.

Kuulin ensimmäisen kerran myös Universal Learning Design -toiminnasta (https://udlguidelines.cast.org/), jonka mukaan tavoitteena on oppijan agenttius, joka tarkoittaa oppimisen merkityksellisyyttä ja reflektiivisyyttä, tukea ja autenttisuutta, sekä strategista ja toimintasuuntautunutta.  Jos yhtään kiinnostaa, kannattaa katsoa tuosta linkistä lisää viitekehyksestä!

Liikutuin esityksestä ja arvostin kovasti sitä, miten vahvasti Sophia, tulevien opettajien kouluttaja, uskoi koulutuksen voimaan ja jokaisen oikeutta siihen. Esityksen jälkeen juttelimme yhteistyön mahdollisuuksista, esimerkiksi siitä, että hänen opiskelijansa tekisivät opinnäytetöitä hankkeen aiheista. Autan mielelläni!

Suomessa inkluusio on politiikkaa… 

Tänään tuli teemaan oikein sopivasti myös yliopiston tiedote tilaisuudesta ”Mikä inkluusiossa mättää vai mättääkö? Onko koko termi käsitetty väärin?” Tilaisuus järjestetään ke 28.3. 17-18.30 ja se on avoin kaikille: https://flamma.helsinki.fi/fi/group/ajankohtaista/uutinen/-/uutinen/mika-inkluusiossa-mattaa-vai-mattaako-onko-koko-termi-kasitetty-vaarin/40639090
Suomessa inklusiivinen opetus on kovin politisoitunutta, mutta näin Tansanian näkökulmasta tärkeintä on kaikkien mahdollisuus osallistua opetukseen ja oppia. Olisiko niin, että meillä inkluusion hyväksyminen on aika vaiheessa? Ja selkeästi on väkeä, joiden mielestä opetuksessa on pidettävä erillään ”normaalien” ja ”epänormaalien” opetus.

Liisa Ilomäki

KUVA: Sophia ja Liisa – Tulevan yhteistyön toivossa